Planeetta Kapasiteetti -palvelimet siirretään uudelle palvelinalustalle

Siirrämme Planeetta Kapasiteetti -palvelun palvelinympäristöt uudelle alustalle kuluvan syksyn aikana. Siirrolla pystymme yhdistämään rinnakkaisia palveluita sekä ratkaisemaan järjestelmässä ilmenneet tekniset haasteet. Näin varmistamme asiakkaillemme laadukkaan palvelun myös jatkossa.

Palvelimien siirrot on jo aloitettu ja niitä tehdään viikoittain tiistaisin klo 00-07. Siirrosta aiheutuu lyhyt palvelukatko. Palvelimille ei tulisi tehdä muutoksia siirtoajankohtana.

Planeetta Kapasiteetti -palvelun hallinnassa siirretyt palvelimet näkyvät suspended-tilassa ja näiden palvelimien hallintaan ei toistaiseksi ole pääsyä. Hallinnan puuttumisen vuoksi muutokset tulee tehdä asiakaspalvelumme kautta. Ympäristöjen IP-osoitteet pysyvät ennallaan ja palvelimille on pääsy normaalisti esim. SSH:lla (linux) tai RDP/VNC (windows).

Suosittelemme, ettei uusia palvelimia perustettaisi nykyisen palvelunhallinnan kautta. Jos tarvitset uusia palvelinympäristöjä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Päivitämme myös laskutuksen järjestelmiä, josta voi syntyä viivettä laskutukseen.

Jos sinulla on kysymyksiä tehtävästä päivityksestä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.


 

Planeetta Kapasiteetti -customer servers migrating to a new platform

We are migrating the servers in Kapasiteetti onto a new server platform during the fall of 2022. By migrating we can consolidate services and mitigate some looming technical challenges. This way we ensure quality service to our customers in the future.

The migrating of servers has already begun and they will be done weekly, on Tuesday between midnight and 7am. Migration will cause a short break in service. Changes to servers should not be done during this window.

After migrating, the Kapasiteetti servers will show up as Suspended and cannot be started or changed. For any changes to servers please contact our customer service. The servers’ IP addresses will remain unchanged and can be accessed normally, for example, via SSH (linux) or RDP/VNC (Windows).

Please do not create new servers in Kapasiteetti, you can have new capacity via our customer service.

We are also in the process of updating the billing system, this can cause some delay in billing.

If you have any questions about these migrations, please contact our customer service.