Wulff-Yhtiöt

Wulff-Yhtiöt

Wulff-Yhtiöt Oyj:n pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sillä on 16 tytäryritystä. Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 55,9 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä oli vuonna 2018 keskimäärin 191 henkilöä. Wulff on alansa ainoa pörssilistattu yritys Pohjoismaissa ja sen osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Palvelut

WordPress-verkkosivut ja WordPress-ylläpito

Asiakkaan tarve ennen projektia

Verkkosivuista oli tullut yhä tärkeämpi konsernin viestinnän kannalta, ja pörssiyhtiönä yritys on ennen kaikkea velvoitettu tiedottamaan esimerkiksi pörssitiedotteiden julkaisusta oikeaan aikaan. Lisäksi tiettyjen konsernin tietojen oli löydyttävä ja pysyttävä tallessa myös verkkosivuilla. Asiakkaan toiveena oli siten saada tyylikkäät sivustot, joilta löytyy sekä tarvittavaa tietoa että perusinformaatiota helposti, ja näiden ohella myös muutakin sisältöä tuomaan lisäarvoa sivujen käyttökokemukseen sekä tehokkuuteen viestintäkanavana.

Ratkaisumme

Olemme toteuttaneet asiakkaalle jo 20 eri verkkosivustoa kustannustehokkaalla tavalla tinkimättä niiden laadukkaasta lopputuloksesta. Lisäksi meille on ensiarvoisen tärkeää pitää jatkuvasti huolta sivustojen nykyaikaisuudesta, toimivuudesta ja näkyvyydestä verkossa niin ylläpidollisesti kuin ehdottamalla muun muassa uudistuksia sivujen ilmeeseen sekä pitämällä asiakkaamme kehityksessä mukana. Viimeisimpänä uudistuksena toteutimme konsernille upeat verkkosivut tehokkaalle WordPress-alustalle.

Työskentely Planeetta Internetin kanssa on ollut todella sujuvaa. He ehdottavat meille, mitä asioita kannattaisi tehdä toisin tai uudistaa, mikä puolestaan säästää meille aikaa, rahaa ja resursseja. Verkkosivujen teko ei ole meidän ydinosaamistamme, joten on tärkeää voida luottaa siihen, että he hoitavat sivujen teknisen puolen. Verkkosivujemme tarpeet ovat vuosien varrella muuttuneet ja yhteistyötä on aina sopeutettu sen mukaan, mitkä ovat kulloisetkin resurssit ja tarpeet. Planeetta Internet on tällaisissa muutoksissa hyvin joustava kumppani.

Heidän kanssa on todella helppoa tehdä yhteistyötä ja yhteyshenkilöt saa aina kiinni. He osaavat selittää selkokielisesti ja asiakasta kunnioittaen, miksi joitain asioita tarvitsee tehdä. He ajattelevat aina asiakkaan parasta ja haluavat opastaa ja perehdyttää asiakkaan palveluihinsa. He ovat valmiita jakamaan omaa ammattitaitoaan ja ymmärrystään meille ja kertovat, mikä on tärkeää ja mitä tarvitsee ottaa huomioon.

Planeetta Internetin palveluihin kannattaa satsata, sillä meistä huolehditaan hyvin. Voimme olla varmoja, että sivustomme ovat toimintavalmiudessa koko ajan. Olemme suositelleet heidän palvelujaan eteenpäin ja suosittelemme mielellämme vastedeskin.

Tarja Törmänen
viestintä- ja markkinointijohtaja, Wulff-Yhtiöt Oyj

 

wulff.fi