Järjestimme marraskuun lopussa tapahtuman Pysäyttämättömät, joka oli suunnattu erityisesti naispäättäjille ja -yrittäjille. Puhujina olivat Anna Uusiheimala, Heidi Eronen (OpsHost) sekä Lontoossa uraa luonnut Anna Kuusela (Sisu Collective). Puheenvuorot käsittelivät digitalisaatiota, johtajuutta ja hyvinvointia.
Noin kolmenkymmenen osallistujan kanssa pohdimme yhdessä digiläsnäoloa, jolla tarkoitetaan yrityksen hallittua ja jatkuvaa digikanavien hyödyntämistä. Nopean kyselyn avulla selvitimme kuinka digitaaliset työvälineet ovat juurtuneet omiin toimintatapoihimme ja yritysten käytäntöihin.
Mietimme parantavatko chatbotit palvelukokemusta. Suurin osa kyselyyn vastanneista (yli 50 %) oli sitä mieltä että parantavat, mutta osa koki chatbottien ainoastaan vapauttavan resursseja. Yllättävän moni ei arvostanut automatisoitumista tältä osin lainkaan esimerkiksi sen vuoksi, että ne ovat liian anonyymejä. Itselläni on ollut lähinnä surkeita kokemuksia chatboteista, joten olen sitä mieltä, että perinteistä asiakaspalvelua tarvitaan.
Yli puolet vastaajista kertoi, että hakukoneoptimointi ja -markkinointi (SEO ja SEM) hoidetaan organisaatiossa sisäisesti. Myös sisällön tuottaminen on otettu osaksi arkea yrityksissä. Ilahduttavasti 64% kertoi tuottavansa säännöllisesti sisältöä organisaationsa verkkosivuille esimerkiksi blogien tai asiantuntija-artikkeleiden muodossa. Kuitenkin vain noin puolella verkkosivut on analysoitu ja mahdollisesti myös optimoitu kohderyhmään nähden. Tekemistä siis riittää ensi vuodelle.
Mikäli hakukoneoptimointi mietityttää kannattaa lukea Jounin vinkit.
Verkkosivualustoista vastaajien keskuudessa suosituin oli WordPress, mutta myös monia muita julkaisujärjestelmiä oli käytössä kuten Liferay, Weebly, Strikingly, Wix ja Joomla. Usealla oli myös verkkokauppatoiminto liitetty kotisivuihin, mikä on hienoa!
Kaikilla verkkokauppiailla oli uutiskirje käytössään. Lisäksi kaikista vastaajista yli puolet kertoi organisaationsa lähettävän uutiskirjeitä. Itsekin uskon uutiskirjeisiin vaikka useasti sähköposti täyttyy kaikesta muusta kuin kiinnostavasta. Olen useasti tehnyt ostoksia uutiskirjeen innoittamana. Hyvä Kauppakamari, Silmäasema, Norwegian, Iittala, Tommy Hillfiger ja Marimekko! Tosin suomalaisilla kuluttajabrändeillä on verkkokaupoissaan parannettavaa monelta osin, mutta se onkin toisen blogin aihe.
Keskustelua kumpusi paljon yrityksen sisäisestä viestinnästä, jossa perinteinen sähköposti pitää edelleen pintansa. Nousevana trendinä tulivat esiin pikaviestikanavat kuten Slack, WhatsApp ja Yammer. Onneksi myös kasvotusten käydään edelleen keskusteluja. Slack toimii hyvin meidän organisaatiossamme, jossa on useampi toimipiste ympäri Suomea. Kun kahvihetket on tuotu omalle työpöydälle käy Slack kuumana. Lue Anna Uusiheimalan blogi aiheesta.
Digiläsnäolo tavaksi
Digitaalisten palveluiden ja automaatioiden avulla pyritään asiakkaan kannalta parempaan palvelukokemukseen ja organisaation sisäisten toimintojen järkeistämiseen. Todellisuudessa digitalisaatioon suhtautumisessa ja sen hyödyntämisessä on hajontaa. Osa ihmisistä kokee digitalisaation tarjoamat vaihtoehdot runsauden pulana ja jopa lisätyöllistävänä sekä stressaavana asiana. Digitalisaatiota ei kuitenkaan mielestäni tule pelätä vaan siihen tulee tarttua.
Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Planeetta Internetin asiakkaana yritys saa palvelintilojen ja -alustojen, sähköpostien, verkkotunnusten, hakukoneoptimoinnin ja WordPress-sivustojen lisäksi muutkin osat tarvitsemaansa digiläsnäoloon. Prosessi mukautuu jatkuvan mittaamisen ja asiakkaan muuttuvien tarpeiden mukaan kulloinkin tarvittavaksi kokonaisuudeksi.
PYSÄYTTÄMÄTTÖMÄT tapahtumalle jatkoa
Digitaalisaation puolella syventäväksi aiheeksi olemme ajatelleet aikamme kuumaa perunaa tekoälyä, joka on vasta tarinansa alkuvaiheessa. Tekoälyllä tulee olemaan mittavat vaikutukset ympäröivään maailmaamme tulevaisuudessa sen suorittaessa suurimman osan rutiininomaisista töistä puolestamme. Uskon itse, että tämä luo mahdollisuuden uusille tehtäville. Voit myös ehdottaa muita kiinnostavia aihepiirejä tai olisiko sinulla ajankohtainen aihe josta haluaisit tulla puhumaan seuraavassa tapahtumassamme? Lähetä kommenttisi tai ota yhteyttä minuun esimerkiksi LinkedIn kautta!